18.9
- Lähdimme kaikki neljätoista suomalaista ja kolme swazilaista siskoa Umhlanga Reed danceen jonnekin ”1,5 tunnin päähän”. Loppupeleissähän matkaan menikin viisi tuntia. Mentiin siis valtavalle hiekkaaukiolle, minne oli ahtautunu 17 000 ihmistä. Riitin ideana oli, että kuningas voi valita itselleen yhden vaimon lisää jos sille päälle sattuu. Häntä ei ole huvittanut tämä viiteen vuoteen eikä huvittanut nytkään, vaikka tarjolla oli satoja naisia yläosattomissa hetkuttamasssa. Hänelle siis riittää nykyiset 13 sittenkin.. Me ei menty tanssiin, eikä kuningas suostunut valokuvaankaan meiän kaa. Hän kutsuikin meidät kaikki suomalaiset tapaamaan ja kättelemään heitä aitioon. Wuuuu! Kukaan meistä ei ollut ennen tavannut (oikeata;)kuningasta ja hyvin harva täällä swazeissa on päässyt lähellekään. Mä kohentauduin tähän hetkeen niin paljon, että löydyin Swazimaan Timesista seuraavana päivänä! Siis me löydyttiin: Kingi ja mä.
Paluumatkalla hulvattomat siskokset halusivat ottaa stopin baariin jonnekin keskelle heinäpeltopusikkoa. Mitään muuta ei pilkkopimeässä nähty. Ihmeteltiin kyllä, että mihinkäs meitä nyt oikein viedään. Vielä kun vastaanotto oli vahvasti valkovastainen, niin tuli kyllä mieleen että voisi jättää menemättäkin. Valkovastainen vastaanotto eli pään aukomista ja puhelimen heitto, niin että joku meistä sai sen sitten nostaa jaloistaan.. Swazilaiset siskot tykkäsivät kuitenkin paikasta. Paikkakin alkoi yhtäkkiä täyttyä pimeiden puskien siimeksistä pölähtävistä tyypeistä. Sunnuntai, mutta jengi tuntui olevan kohtuu päissään tai jossain muissa aineissa. Huumeiden käyttö on tosian täällä aika vähäistä, sen sijaan läpikulkureitti Swazilandia on erityisen hyvä sallivan ilmapiirin ja keskeisen sijainnin vuoksi. Kotimatkalla näimme vielä viidet ilmiliekit. Tulipaloja syttyy näin kuivilla säillä herkästi ihan itsestään, syynä voi olla myös kaskeaminen ja tarkoituksenmukainen puskien poltto kotitalon ympäriltä, jotta ketään ylimääräisiä ei pääsisi puskiin väijymään. Vaikkakin seuraavaksi mulle kerrottiin talomurtojen olevan harvinaisia, tai ainakin harvinaisempiakuin muissa Afrikan maissa.. En tosin tiedä, voiko sillä tilastolla vielä kovin paljoa juhlia.. Maanahan tämä on Afrikan maista oikeasti yksi vähiten vaarallisimmista ja päivisin on ihan turvallinen olo liikkua kaupungissa ja missä vain. Lähes kaikki on ystävällisiä ja kunhan muistaa olla jäämättä juttelemaan kenenkään kaa liikaa, niin kaikki on oikein hyvin :)
Zemiä!
Jaa, että sinä paikallisessa lehdessä?! --> I require photos or it didn't happen! Tai ihan muuten vaankin... :)
VastaaPoistajulkkis
VastaaPoistaHah hah, jaa epäilette mua. Asia on onneks todisttevissa Timesin nettisivuilla. Sieltä löytyy ihan ihkaaitoa materiaalia tästä :)
VastaaPoista