Vuoristokauriina

16.9. lauantai

Heräilimme innokkaina (ja vittumaisina) perusfyssareina ajoissa aamiaiselle ja pakkailemaan eväitä. Tarkoituksenamme oli suunnata itsemme ”jossain tässä lähellä” olevalle vuorelle, Sibebe Rockille. Muut jäivät kapuloissaan keräilemään itseään vähän rauhallisemmin edellisyön reissun jäljiltä. Oltiin tosiaan eilen illalla swazilaisten valkoisten (-niitäkin on!) baarissa..vähän tuntui hölmöltä, että ollaan täällä asti ja eksymme sitten sellaiseen paikkaan..Tämäkin on nyt sitten nähty.

Meidän kurmuutus alkoi, kun lähdettiin  käppäileen kylttien mukaan kyseistä vuorta kohti. Saatiin onneksi heti aluksi napattua kompi (pikkubussi, mitkä ajelee missä sattuu ja pysähtyy kun on tarvetta). Vuoren juurella meidät opastettiin seuraamaan keltaisia nuolia, ja näitähän riitti. Luultavasti juuri parhaillamme naureskeltiin ehdotukselle ottaa opas mukaan, kun se tapahtui: kaikki kolme fyssaria painelivat pää kolmantena jalkana oikealle osoittaneen nuolen ohi! Siinä sit vaan höpistiin, kun nuolia ei enää näkynytkään, että ”olishan se opastajapoika siellä alussa voinut kertoa, että nuolet loppuu.. mutta selvitäänhän me ilmankin, tässähän tämä polku menee!”. – vain huolettomista huolettomimmat ja toisaalta myös sinnikkäimmät hönöt toimii näin. Tiedostettiin kyllä, että saatetaan nyt olla väärillä jäljillä, mutta paineltiin silti rinteitä ylös alas iloisina pari tuntia. Tavattiin vuoristonainen ja poika pyykillä, kauriin lailla kivikoissa hyppeleviä poikia, zeniläinen nainen kipuamassa vauvan ja ostosten kanssa rinnettä kevyemmin ylös kuin me alas, lehmiä, shamaani ja hulppeita maisemia. Kahden tunnin kohdalla huomasimme jopa, että kylläpä täällä vuorella onkin hiljaista(kun vain itse on hiljaa). Käännyttiin paluumatkalle veden puutteen, pimeän tulon ja, nyt tunnustetun, eksymisen tainnuttamina. Palatessa tarkastettiin kriittisellä eksymispisteellä, että mikä meni pieleen ja löydettiin se yksi ohitettu nuoli. Olihan meidän ”pakko” viellä kiivetä sitten sille itse oikealle Sibabe Rockille ja pystyimme olemaan tyytyväisiä, Jee!

Hostellille päästyämme meitä vastassa oli ensimmäinen sähkökatkos. Juuri kun olimme päivän odottaneet pääsevämme paistelemaan lihojamme. Tässä ei tosiaan voinut tietää kestäisikö se tunnin vai kolme päivää, joten kevyen vuoristopäivän päälle saimme vielä eräillä tulet pystyyn. Paisti maistui grillattuna toki todella hyvältä! Kaikkemme antaneina menimme nukkumaan heti yhdeksältä, peruslauantai.Vuoristoilma väsyttää!