Swazilandiaa (varoitus 2: pitkän kaavan kautta..)

23.10.2011

Ollaan painettu hommia oikein olan takaa tämä viikko, ihan on suomitytöllä edellisviikkoista lonkan vetoa ikävä. Nyt päivät ovat venyneet matkoineen kymmeneen tuntiin, iltaisin on ehtinyt vain hieman urheilemaan jotain ja syömään sekä paketoimaan (toivottavasti) viimeiset ammattikorkeakoulun kokeet pulkkaan.  Tämä oli myös viimeinen kokonainen työviikkomme Sheshire homssin ruokalistoilla. Alku viikosta saimme mukavasti vapaat kädet työskentelyyn, kun yksi todellisista fyssareista oli lom.. siis jossain kehityspäivissä. Oli jopa ihan kehittävän tuntuinen työviikko meilläkin, jee!:) Viimeiset kokeemme tosiaan järjestyivät koulun puolelta sujuvasti(- kyllä vain!), mutta täällä päässä oli meneillään aikamoinen järjestäytyminen. Suomalaiseen kuitenkin kohtalaisen järjestelmälliseen logiikkaan ei vain istu tällainen säätäminen. Kyllä, liikaa säätöä jopa mun makuun. Ensimmäisinä työviikkoina toimme Turun ammattikorkeakoululta töihin kasan leluja lapsille annettaviksi. Me ajattelimme yksinkertaisesti vain tuoda ja antaa ne. Loppupeleissä se meni, niin että mun käskettiin nimetä ja listata koko kassillinen leluja, koska lelut päätettiinkin jättää työpaikallemme lasten ”käyttöön”(=>kaappiin). Nyt ymmärrän iskäni vuosikymmenten kestoiset valitukset kehitysapujen ”turhuudesta”, kun eihän se apu tosiaan oikein mene oikeaan osoitteeseen, vaikka sitä tulisi omin käsin antamaan.. Toki kaikesta tavarasta on pulaa ja ihan ymmärrettävää että kaikki saatavilla olevat välineet otetaan. Pulaa tosiaan on kaikesta jopa tällaisessa kuntouskeskuksessa: paperit käytetään moninpuolin ja värikynät menevät ihan kuumille kiville. Asukkaiden toiminnallisessa iltapäivässä aikuisille annettiin meidän mielestämme lähinnä lapsille suunnattavissa oleva väritystehtävä. Tehtävähän osoittautuikin ihan menestykseksi, kun kaikki olivat innoissaan jo pelkästään värittämisestä.

Köyhyyttä on enenevissä määrin: kesällä Swazimaan hallitus romahti ja maa on ollut siitä lähtien aika sekaisin. Mielenosoituksia ja lakkoja on julkisenliikenteen, opettajien ja koulujen puolesta sekä lakimiesten toimesta. Hinnat ovat nousseet ja ruokakaupoissa ei tosiaan ole kovinkaan halpaa, oikeastaan vain liha on edullista. Huonekalut ja elektroniikka ovat ihan suomenhintaisia (tai sitten ne ovat feikkejä).  Bensa maksaa täällä euron litralta ja silti taksilla ajelu on lähes ilmaista. Toinen missä on halpaa on kampaamoissa: ottamamme afrikkalaiset lettikuontalot+lennot Suomesta maksavat vähemmän kuin sama setti Suomen kampaamossa. Kaikki siis Afrikkaan kampaajalle, JEE! ..Ihmisille maksetaan todella vähän palkkaa ja inflaatiokin etenee..KÖYHÄÄ.

Olemme kotiutuneet uuteen asuinpaikkaamme Kuninkaidenlaaksoon oikein mukavasti ja saimme neljännenkin naisen kotoisaan kymmenen neliön kotikoloomme. Huoneessa siis vain säylytetään kamoja ja nukutaan.. ollaanhan me toki vallattu laajalti myös tämä yhteinen olohuone ja keittiö. Joten ihan  mukavat oltavat meillä on. Oltavat ovat ajoittain jopa oikein tunnelmalliset ihan astioita tiskatessakin. Viikolla iski e-afrikan puolelta keväinen ukkosmyrsky: ulkona ei saanut liikkua, puita kaatui ja peltejä lenteli. Sähkökatkoa kesti vuorokauden ajan ja mun jäätelöt sulivat..

Elämä täällä Swazeissa on yllättävän turvallista. (–kop kop kop..) Tämä on yksi turvallisimmista Afrikan maista ja todelliset ongelmat alkavat sitten vähänkin pohjoiseen mentäessä. (Sinnepäin lähdetään sitten kuukauden päästä. =) Etelä-Afrikka on myös vaarallisempi johtuen valtavista eroista köyhien ja rikkaiden välillä sekä molempien osapuolten määrästä. Swazimaassa erot eivät ole vielä kasvaneet niin suuriksi, ja asukkaitakin on vain miiljoona. Ihmiset täällä tuntevat toisensa ja ovat hyvin ME-henkisiä. Mekin näemme jo päivittäin tuttuja, vaikka meillähän nyt on edelleenkin ongelmia tunnistaa paikallisia ihmisiä. Paikalliset ovat sosiaalisia ja tulevat usein innoissaan juttelemaan, jopa tuntemattomat naiset haluavat antaa numerojaan meille. Ollaankin tässä päätelty, että ihmiset täällä eivät varmaan vain tunne kansansa historiaa ja siis vain ihan sattumalta puhuvat englantia.  Tuskin ovat siis asiaa miettineetkään. Kirkkoreissullamme pappi osoitti poikkeusta sääntöön, kun esitellessään meitä Nokian perustajina koko kirkkoväelle totesi myös, että meidänhän siellä edessä pitäisi olla! ..pitäydyttiin kuitenkin katsomon puolella. Muutoin seurakunta olisi ehkä saattanut pettyä laulun ja tanssin vähyyteen, puheen tylsyyteen ilman ”Holy” –huutoja ja kunnon paasausta, emme varmaankaan olisi myöskään käyneet läpi syntymävuodenaikojen mukaista ihmisluonteen kohtalo-oppia. Ois ollu siis tosi tylsä reissu kaikilla. Nyt ihmiset olivat fiiliksissä ja kaikilla oli hauskaa.

Muuten paikalliset elävät todellakin Hetkessä ja paikoillaan. Ihmiset eivät käytä internettiä kovin paljoa, he hankkivat tietonsa enemmänkin juttelemalla (=juoruilemalla). Siswatinkielisillä myös sanomalehtien luku käy hankalaksi, koska ne ovat kaikki englanniksi. Tiedonsaantiin ei olla totuttu eikä sitä myöskään osata kaivata. Samoin on laita ajanhallinnan: aikatauluttomuus on paljon leppoisampaa ja ikä tosiaankin on täällä vain numeroita! Yritin yksi päivää selvittää, minkä ikäisestä asiakkaasta on kyse ottaakseni sitä sitten terapiassa huomioon.. No, siitähän ei ollut mitään tietoa, eikä auttanut kun kysyin hänen aikuiselta tyttäreltään hänen omaa ikäänsä, kun siitäkään ei ollut tietoa. Meillä kolmellahan ei usein ole aavistustakaan ihmisten iästä 15-40 vuotiaiden kohdalla. On ihan päivittäistä, että kutsutaan esim.  34 -vuotiasta naista tietämättämme ”pikku tytöksi”  tai 38 -vuotiasta miestä ”toi poika tuolla”. Onneksi nämä kommentit olemme ymmärtäneet sanoa suomeksi. :)  Ihmiset tuntuvat kyllä säilyvän täällä nuorina pitkään.

Swazimaa on pienen pieni maa, mutta sen kansalaiset ovat sitäkin ylpeämpiä omastaan. Varsinkaan kuninkaasta tai mistään muustakaan ei kannata sanoa mitään muuta kuin positiivista. Onneksi maa on todella kaunis ja sitä on helppo kehua jo pelkästään sen takia. Swazimaa on afrikan maihin nähden myös kohtalaisen edistyksellinen johtuen sen sijainnista e-afrikan kyljessä. Silti vanhat perinteet ja rituaalit ovat säilyttäneet vahvasti asemansa täällä. Kansallishuiveja ja lanneturkishameita käytetään yllättävn paljon(aika harvat käyttävät, mutta käyttävät kuitenkin) ihan normipäivinä. Aamunsa ja fysioterapiansa swasit aloittavat aina uskonnillisella joukkolaululla. Kaikissa juhlissa naiset tanssivat ja laulavat aina perinteisen kansallistanssinsa. Myös asut ovat viimeisen päälle tai ainakin symboliselta arvoltaan kohdillaan, esimerkiksi pölyhuiska sopii erittäin hyvin esittämään kansallisasetta.

Tapoja ja uskomuksia on paljon myös naisiin ja perheisiin liittyen. Moniavioisuus on lain mukaan edelleen sallittua miehille (johtuen varmana kuninkaan toiminnasta). Usempi nainen on sallittua, mutta nykyään yleisesti hyvinkin paheksuttua. Paikalliset kertoivatkin että jos mies toisi toisen naisen kotiin, hän lähtisi samantien lätkimään. Toki kun on köyhää, niin aina se ei ole mahdollista.. Erään miehen logiikka sen sijaan oli, että nyt kun hän on vammautunut eikä voi työskennellä enää, niin pitää ottaa uusi ja nuorempi nainen ja tehdä lisää lapsia. Sitten olisi taas varaa elää, kun lapset tuovat kaiken palkan kotiin. ” Lapset menevät töihin ja tuovat rahat kotiin, Paljon lapsia = paljon rahaa! Rahaa vain tulisi ja tulisi. ”. 

– ahh, mikä rationaalinen laskentatapa!

”Lisäksi kaksi naista on kätevämpi senkin suhteen, että heille kehittyisi hieman kilpailua”

Näihin aforismien aforismeihin onkin hyvä lopettaa tänään.Korpi Kuittaa ja Kiittää, Salecachle !

Holtitonta hölmöilyä

13.10.

Aika täällä on kulunut hyvin ja nopeasti, varsinkin kun nyt sattuneista syistä ollaan tehty töitä hieman vähemmän.. :D Viime viikolla eräjormailimme Krugerin luonnonpuistossa viiden päivän ajan. Näimme kepardin, leopardeja, norsuja, apinoita, seeproja, kirahveja etc. ”IN A REAL LIFE”, mutta parastahan oli leijonien parittelu! Tosin meidän harmiksemme ne ymmärsivät siirtyä puskaan ja me päästiin kuulemaan vain murjaisut..

Toisen vapaapäivän Jouduimme pitämään Outin jalan kipeydyttyä. Menimme kaikki lähiklinikalle seuraamaan, kuinka lääkäräri katsoi jalkaterän röntgenkuvia aivan väärästä kohtaa.. No, onneksi mekään ei löydetty niistä mitään pahaa.

Työpäivät ovat olleet aika puuduttavan tylsiä, tällä viikolla en ole oppinut lähes mitään alaan liittyvää. Tänään opin kyllä kannattelemaan pääministerin päivänvarjoa! :D Outi ja Nina vain repeilivät katsomon takarivissa, kun minä yritin olla kohtuuvakavana sen varjon kanssa kädet puutuen. Työpaikallamme Sheshire Homesissa vietettiin  tosiaan tänään 25-vuotisjuhlaa. Paikka on maan ensimmäinen ja nykyäänkin ainut laatuaan. Fysioterapian suhteen tosiaan lähes ainut mahdollisuus täällä..valitettavaa on, ettei rahallakaan saa parempaa. Eräälle alkuperäiselle irlantilaiselle lääkäri Swazimaan sairaalassa ehdottikin suoraan parhaaksi ensihoidoksi muuttoa Irlantiin.

Onneksi vapaa-aikamme on leppoisaa ja ”mikäs tässä ollessa, kun aurinko paistaa ja banaanit tippuilevaT alla odottavan suuhun”! Eli joo, kyllähän tää on lähtenyt taas hieman lapasesta. :D Esimerkiksi eilen allekirjoittanut lähti innokkaana ensimmäisenä juoksulenkille ja todellisuudessa hyppäsi juuri liftauskyydistä pois kun superfyssarikakkonen juoksenteli Kännissä omaa lenkkiään vastaan! Todellisuus siis meni näin, mutta lenkkiini mahtui paljon muutakin kuin autoilua. Alkumatkasta ohitin paikallisen coco- eli mummolauman, jotka yltyivät kaikki kannustamaan. Seuraavaksi säikähtelin apinoita, ei niistä ikinä tiedä mitä ne keksii.. Löysin metsästä uskomattoman kauniin yksinäisen vesiputouksen, sen jäätyä taakseni olin jo lähellä mielen rauhaa.. Juoksentelin tyytyväisenä, kunnes viereisen talon armottoman vihainen vartijakoira  herätti mut tähän päivään. Huomasin vielä, että pihan porttikin oli sopivasti auki. Yritin kuikuilla aitojen takaa pihaan jos joku tulisi sulkemaan porttia, mutta eihän ketään näkynyt ja dogsteri hurjisteli entistä enemmän. En sitten keksinyt muuta kuin lähteä takaisinpäin. Vaihtoehtoni olivat nyt joko juosta koiran kitaan tai kiertää läheinen vuori!  Pelastuksekseni vuorilta kurvaili juuri joku auto paikkeille, enkä keksinyt muuta kuin koittaa onneani ja liftata heidän kyytiin. Jälleen ihan randomilla, mutta lopputulos hyvä, mahduin oikein hyvin autoon seitsemänneksi matkustajaksi ja kaikilla oli hauskaa. Hauskuushan tosiaan jatkui, kun hyppäsin auton kyydistä juuri kun Nina, pienissä sievissään, juoksenteli vastaan. XD

Näin me siis vedämme, onneksi huomenna on tiedossa vähän mielenkiintoisempaa työtäkin, kun menemme Royal Swaziin suunnittelemaan Wellness –päivää. Viikonloppuna ainut tarkoitus on golffata ja keskittyä Beer festeihin. Pitkästä aikaa ollaan ihan kotikonnuilla nollaamassa ja keräämässä sekä itseämme että pinnan alla kyteviä voimiamme tuleville viidelle työviikolle :)

YEBOO !

Reed dancessa valmiina kuninkaalle

2 viikkoa työharjoittelua TAKANA, 7 viikkoa EDESSÄ elämään

1.10.2011

Ollaan oltu nyt Swazimaassa hieman yli pari viikkoa. Aika on tuntunut hyvin  paljon pidemmältä, mutta ainoastaan siksi että ollaan päästy tekemään ja kokemaan niin paljon lyhyessä ajassa sekä ”sisällyttämään” itseämme maahan. Olemme kotiutuneet oikein hyvin, vaikka juuri tänään muutettiinkin uuteen asuntoon. Löydettiin puolet halvempi hostelli, joka on myös lähempänä työpaikkaa. Nyt asumme hieman kaupungin ulkopuolella Ezulvinissa Hohhossa, jota kuvailin aikaisemmin tylsäksi ja kalliiksi valkoisten kansoittamaksi alueeksi. Ainoastaan kohtalon ivaa, että nyt me sitten asutaankin täällä! Alue on sinäänsä turvallisempi ja monin tavoin rauhallisempi. Täällä voi käydä rauhassa kaupassa ja koko ajan ei ole joku hyppimässä ja kosimassa. Täällä on myös mukvan vehreää, kansallispuisto ja vesiputouksetkin lähellä. Heti tänään törmäsimme myös apinalaumaan takapihallamme. Ja äkkiä kaikki ruuat kaappeihin, ettei ne vaan kajoa niihin! Muistelin kuulleeni apinoiden olevan kiinnostuneita myös kaiken muunkin pöllimisestä, varsinkin kiiltävien esineiden. Tosin Outin  mielestä mä sekotin nyt apinat harakoihin.. Tiiä nyt noista kaikista, mutta ehkä sekin vielä selviää :D Nyt kuitenkin kirjoittelen tätä heinäsirkkojen sirittäeessä ja sammakoiden kurnuttaessa ukkosta ja sähkökatkoa odotellen. Eilinen ukkonen kesti kolme tuntia ja sähkökatko taisi olla illasta yöhön asti. Suihkussa kävin taskulampun ja salamoiden loisteessa, onneksi tuli lämmintä vettä J

Työharjoittelu Cheshire Homesissa alkoi heti täysillä päivillä ja viikoilla. Päivät työjärjestyksessämme on merkitty maanantaista perjantaihin klo 8-17. Onneksi Director Koshi on niin tyytyväinen toimintaamme, että antaa meidän käytännössä mennä ja tulla aika vapaasti. Yksi aamu valitsimme työmatkaksemme tavallisen tylsän reitin sijaan mieluummin ”vähän pidemmän” maisemareitin. Aamu oli loistava ja näimme paljon kaikkea jännää, ja lisäksi pystyimme menemään töihinkin iloisin mielin melkein tunnin myöhässä. Suomessa tällainen Ei vain niin tulisi kuuloonkaan. Tämä aikakäsityksen joustavuus tekee elämästä täällä todella leppoisaa ja viihtyisää eli toisin sanoen Stressitöntä! Ensimmäinen työharjoitteluni ilman stressiä, aikaisemmissa (kolmessa harjoittelussa) oon aina saanu bruxismin ja joutunut sitten jälkikäteen korjauttelemaan kuluneita hampaitani. Stressittömyyteen täällä vaikuttaa myös fysioterapeuttiohjaajien rento asenne meitä kohtaan. Täällä meitä ei painosteta ja vahdita eikä tentata oppimistamme niin kuin Suomessa. Ainut painostus tulee, kun avaa koulun sähköpostin..se ei vaan  jätä meitä rauhaan Swazimaassakaan!  Voisi luulla, että hiillostamattomuus johtaisi oppimattomuuteen, mutta enemmänkin täällä on päässyt ajattelemaan itse ja ennen kaikkea kyseenalaistamaan, mutta näin siis ehkä jopa oppimaan jotain. Suomessa toki oppi ja teoriatieto ovat kymmeniä vuosia edellä ja nyt huomaa, kuinka tärkeitä ihan oikeasti ovat SMARTin  tavoitteellisuus, laatu, mitattavuus ja muut höpinät. ;D

Ensi viikolla olemme lähdössä viiden päivän reissuun Krugerin kansallispuistoon Etelä-Afrikan puolelle. Saimme töistäkin hyvin vapaat järjestymään, kun olemme olleet niin ahkeria! ..Mietittiin kyllä olisiko syy sittenkin kääntäen verrannollinen, heh. Täällä maassa on tosin erittäin helppo pitää ”ahkera”-statusta yllä, sillä paikallisten työtahti on jopa olematonta! Usein työpaikkamme fyssarilääkärit joko vain lähtevät menemään, tutkivat tietokonettaan, papereitaan tai juttelevat, ja kaikki tämä terapian aikana! Esim. yksi normipäivä toimintaterapiassa: olin itse työhöni syventyneenä ja oikea toimintaterapeutti luki ja naureskeli talon Maagin (=swazilaiset emännät) kanssa nurkassa sanomalehteä. Samaan aikaan ainakin neljä asiakasta teki tavoitteettomia liikkeitään ihan päin honkia..

Työpaikallamme työskentelee tosiaan kolme fysioterapeuttia: simbabvelainen, kenialainen ja sambialainen. Heidän opit ovat vähän samaan suuntaan kuin meidänkin, mutta aika vaillinaisia; työtä tehdään vähän sinnepäin.. Täällä esimekiksi ihan oikeasti uskotaan ” kipu kivaa, tuska taivaallista” –metodiin.. Yksi heistä on ihan pätevä, mutta hänkin pohti tässä eräs kaunis päivä, että kannattaako hieman kognitiivisesti vajavaista asiakasta treenata pyörätuolista käveleväksi, ettei hän vain pääsisi karkaamaan!

Lasten ryhmä pidetään kahdesti viikossa. Ensimmäisellä kerralla meille kerrottiin aluksi vain, että lapset tulevat paikalle, jaetaan ruoka ja harjoitellaan oikeaa syömisteknikkaa ja sen jälkeen jakaudutaan terapiaryhmiin. Meitä myös käskettiin olemaan mukana toiminnassa mahdollisimman paljon. No, mehän menimme ja tutuistuimme ihmisiin eli 15 lapseen ja huoltajiin (jotka on yleensä äitejä tai jotain, lapsi voi olla usein myös jonkun muun, entisen tai nykyisen naisen). Sit vaan seisoskeltiin ja mietittiin, että pitäisi kai ottaa mallia meidän ohjaajista niin kuin yleensä harjoitteluissa tehdään. Siinä vaiheessa huomasimme, että kaikki kolme ohjaajafysioterapeuttiamme olivatkin sujuvasti vetäytyneet huoneen toiseen päähän keskustelemaan (=jutteleen mukavia). Siirryimme mekin sitten sivummalle spekuloimaan.

Terapeutit ovat kovia laistamaan, mutta uskomattomalla arvovallaan he saavat itsensä näyttämään tärkeiltä. He tosiaan kutsuvat itseään lääkäreiksi ja monet asiakkaatkin luulevat olevansa lääkärillä. Mekin olemme saaneet kuulla: ” god bless doctors from Finland!!”. Täällä kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten arvostus onkin kyllä korkealla ja fysioterapeutit myös tienaavat  yleiseen hintatasoon nähden huomattavasti paremmin kuin meillä Suomessa. Palkat ovat nimittäin lähes samoissa, alle 500 euron erolla kuukaudessa. Asiakkaiden hoitomaksut ovat Suomeen verrattuna huomattavasti pienempiä, mutta nekin ovat silti monelle liikaa. Cheshire homesissa asuminen maksaa 60 euroa kuukaudessa, mutta heti ensimmäisenä päivänä saapunut uusi asiakas, taitaa miettiä edelleenkin, että onkohan hänellä nyt varaa tähän.. Käsitin oikeastaan, että hänellä itsellään ei ole varaa, vaan kyseessä on itseasiassa koko suvun varannot... mutta jos haluaa hoitoa, niin mitään ei saa ilmaiseksi. Lääkäriinkään ei pääse jos ei ole rahaa tai vakuutusta, siksi lääkäriin menoa vältellään viimeiseen asti. Yksi aivohalvauksen saanut tapaus oli viety kotoaan hoitoon vasta kahden päivän odottelun jälkeen.. ja seurauksena reissu myös Cheshire Homesiin.

Fysioterapeuttien lääkärihenkinen ylimielisyys, johtaa usein asiakkaiden tietämättömyyteen mitä ovat tekemässä ja miksi, he vain tekevät koska lääkäri käskee. Liikkeitä tosin tehdään erittäin reippaasti olivatpa ne sitten kuinka tylsiä tahansa. Niin perjantaina asiakkaani eivät tienneet edes olevansa fysioterapiassa.. Tässä pääsee huomaamaan dialogittoman asiakassuhteen seurauksia. Dialogisuusoppimme olivat sittenkin ihan järkeviä (kiitos Taina!) ja ovat myös toimineet oikein hyvin täälläkin, vaikka usein emme puhu edes samaa kieltä. Oikealla lääkärikäynnille kerran viikossa tullessaan potilaat tervehtiessään morjenstavat meitä, eikä oikeastaan ikinä oikeita fyssareita. On ollut mukavaa päästä tekemisiin kaikenlaisten ihmisten kanssa ja kuulemaan normaalielämän juttuja. Ihmisett ovat usein myös todella iloisia ja kiitollisia meidän läsnäolostamme. Kiitoksia on kiva kuulla ja auttaa meitä jaksamaan työpaikassa, missä  mikään muu ei sitten oikein olekaan hyvin. Täällä myös saamme talon puolesta ruuan! Kuulemma se on itsestään selvää ja vähintä, mitä meille kuuluu, kun teemme töitäkin ilmaiseksi. Suomessa asenne on päin vastoin, hyvä kun meidän edes annetaan pitää maksullinen ruokataukomme työharjoitteluissa..

Terveisiä Suomeen!! =))