23.10.2011
Ollaan painettu hommia oikein olan takaa tämä viikko, ihan on suomitytöllä edellisviikkoista lonkan vetoa ikävä. Nyt päivät ovat venyneet matkoineen kymmeneen tuntiin, iltaisin on ehtinyt vain hieman urheilemaan jotain ja syömään sekä paketoimaan (toivottavasti) viimeiset ammattikorkeakoulun kokeet pulkkaan. Tämä oli myös viimeinen kokonainen työviikkomme Sheshire homssin ruokalistoilla. Alku viikosta saimme mukavasti vapaat kädet työskentelyyn, kun yksi todellisista fyssareista oli lom.. siis jossain kehityspäivissä. Oli jopa ihan kehittävän tuntuinen työviikko meilläkin, jee!:) Viimeiset kokeemme tosiaan järjestyivät koulun puolelta sujuvasti(- kyllä vain!), mutta täällä päässä oli meneillään aikamoinen järjestäytyminen. Suomalaiseen kuitenkin kohtalaisen järjestelmälliseen logiikkaan ei vain istu tällainen säätäminen. Kyllä, liikaa säätöä jopa mun makuun. Ensimmäisinä työviikkoina toimme Turun ammattikorkeakoululta töihin kasan leluja lapsille annettaviksi. Me ajattelimme yksinkertaisesti vain tuoda ja antaa ne. Loppupeleissä se meni, niin että mun käskettiin nimetä ja listata koko kassillinen leluja, koska lelut päätettiinkin jättää työpaikallemme lasten ”käyttöön”(=>kaappiin). Nyt ymmärrän iskäni vuosikymmenten kestoiset valitukset kehitysapujen ”turhuudesta”, kun eihän se apu tosiaan oikein mene oikeaan osoitteeseen, vaikka sitä tulisi omin käsin antamaan.. Toki kaikesta tavarasta on pulaa ja ihan ymmärrettävää että kaikki saatavilla olevat välineet otetaan. Pulaa tosiaan on kaikesta jopa tällaisessa kuntouskeskuksessa: paperit käytetään moninpuolin ja värikynät menevät ihan kuumille kiville. Asukkaiden toiminnallisessa iltapäivässä aikuisille annettiin meidän mielestämme lähinnä lapsille suunnattavissa oleva väritystehtävä. Tehtävähän osoittautuikin ihan menestykseksi, kun kaikki olivat innoissaan jo pelkästään värittämisestä.
Köyhyyttä on enenevissä määrin: kesällä Swazimaan hallitus romahti ja maa on ollut siitä lähtien aika sekaisin. Mielenosoituksia ja lakkoja on julkisenliikenteen, opettajien ja koulujen puolesta sekä lakimiesten toimesta. Hinnat ovat nousseet ja ruokakaupoissa ei tosiaan ole kovinkaan halpaa, oikeastaan vain liha on edullista. Huonekalut ja elektroniikka ovat ihan suomenhintaisia (tai sitten ne ovat feikkejä). Bensa maksaa täällä euron litralta ja silti taksilla ajelu on lähes ilmaista. Toinen missä on halpaa on kampaamoissa: ottamamme afrikkalaiset lettikuontalot+lennot Suomesta maksavat vähemmän kuin sama setti Suomen kampaamossa. Kaikki siis Afrikkaan kampaajalle, JEE! ..Ihmisille maksetaan todella vähän palkkaa ja inflaatiokin etenee..KÖYHÄÄ.
Olemme kotiutuneet uuteen asuinpaikkaamme Kuninkaidenlaaksoon oikein mukavasti ja saimme neljännenkin naisen kotoisaan kymmenen neliön kotikoloomme. Huoneessa siis vain säylytetään kamoja ja nukutaan.. ollaanhan me toki vallattu laajalti myös tämä yhteinen olohuone ja keittiö. Joten ihan mukavat oltavat meillä on. Oltavat ovat ajoittain jopa oikein tunnelmalliset ihan astioita tiskatessakin. Viikolla iski e-afrikan puolelta keväinen ukkosmyrsky: ulkona ei saanut liikkua, puita kaatui ja peltejä lenteli. Sähkökatkoa kesti vuorokauden ajan ja mun jäätelöt sulivat..
Elämä täällä Swazeissa on yllättävän turvallista. (–kop kop kop..) Tämä on yksi turvallisimmista Afrikan maista ja todelliset ongelmat alkavat sitten vähänkin pohjoiseen mentäessä. (Sinnepäin lähdetään sitten kuukauden päästä. =) Etelä-Afrikka on myös vaarallisempi johtuen valtavista eroista köyhien ja rikkaiden välillä sekä molempien osapuolten määrästä. Swazimaassa erot eivät ole vielä kasvaneet niin suuriksi, ja asukkaitakin on vain miiljoona. Ihmiset täällä tuntevat toisensa ja ovat hyvin ME-henkisiä. Mekin näemme jo päivittäin tuttuja, vaikka meillähän nyt on edelleenkin ongelmia tunnistaa paikallisia ihmisiä. Paikalliset ovat sosiaalisia ja tulevat usein innoissaan juttelemaan, jopa tuntemattomat naiset haluavat antaa numerojaan meille. Ollaankin tässä päätelty, että ihmiset täällä eivät varmaan vain tunne kansansa historiaa ja siis vain ihan sattumalta puhuvat englantia. Tuskin ovat siis asiaa miettineetkään. Kirkkoreissullamme pappi osoitti poikkeusta sääntöön, kun esitellessään meitä Nokian perustajina koko kirkkoväelle totesi myös, että meidänhän siellä edessä pitäisi olla! ..pitäydyttiin kuitenkin katsomon puolella. Muutoin seurakunta olisi ehkä saattanut pettyä laulun ja tanssin vähyyteen, puheen tylsyyteen ilman ”Holy” –huutoja ja kunnon paasausta, emme varmaankaan olisi myöskään käyneet läpi syntymävuodenaikojen mukaista ihmisluonteen kohtalo-oppia. Ois ollu siis tosi tylsä reissu kaikilla. Nyt ihmiset olivat fiiliksissä ja kaikilla oli hauskaa.
Muuten paikalliset elävät todellakin Hetkessä ja paikoillaan. Ihmiset eivät käytä internettiä kovin paljoa, he hankkivat tietonsa enemmänkin juttelemalla (=juoruilemalla). Siswatinkielisillä myös sanomalehtien luku käy hankalaksi, koska ne ovat kaikki englanniksi. Tiedonsaantiin ei olla totuttu eikä sitä myöskään osata kaivata. Samoin on laita ajanhallinnan: aikatauluttomuus on paljon leppoisampaa ja ikä tosiaankin on täällä vain numeroita! Yritin yksi päivää selvittää, minkä ikäisestä asiakkaasta on kyse ottaakseni sitä sitten terapiassa huomioon.. No, siitähän ei ollut mitään tietoa, eikä auttanut kun kysyin hänen aikuiselta tyttäreltään hänen omaa ikäänsä, kun siitäkään ei ollut tietoa. Meillä kolmellahan ei usein ole aavistustakaan ihmisten iästä 15-40 vuotiaiden kohdalla. On ihan päivittäistä, että kutsutaan esim. 34 -vuotiasta naista tietämättämme ”pikku tytöksi” tai 38 -vuotiasta miestä ”toi poika tuolla”. Onneksi nämä kommentit olemme ymmärtäneet sanoa suomeksi. :) Ihmiset tuntuvat kyllä säilyvän täällä nuorina pitkään.
Swazimaa on pienen pieni maa, mutta sen kansalaiset ovat sitäkin ylpeämpiä omastaan. Varsinkaan kuninkaasta tai mistään muustakaan ei kannata sanoa mitään muuta kuin positiivista. Onneksi maa on todella kaunis ja sitä on helppo kehua jo pelkästään sen takia. Swazimaa on afrikan maihin nähden myös kohtalaisen edistyksellinen johtuen sen sijainnista e-afrikan kyljessä. Silti vanhat perinteet ja rituaalit ovat säilyttäneet vahvasti asemansa täällä. Kansallishuiveja ja lanneturkishameita käytetään yllättävn paljon(aika harvat käyttävät, mutta käyttävät kuitenkin) ihan normipäivinä. Aamunsa ja fysioterapiansa swasit aloittavat aina uskonnillisella joukkolaululla. Kaikissa juhlissa naiset tanssivat ja laulavat aina perinteisen kansallistanssinsa. Myös asut ovat viimeisen päälle tai ainakin symboliselta arvoltaan kohdillaan, esimerkiksi pölyhuiska sopii erittäin hyvin esittämään kansallisasetta.
Tapoja ja uskomuksia on paljon myös naisiin ja perheisiin liittyen. Moniavioisuus on lain mukaan edelleen sallittua miehille (johtuen varmana kuninkaan toiminnasta). Usempi nainen on sallittua, mutta nykyään yleisesti hyvinkin paheksuttua. Paikalliset kertoivatkin että jos mies toisi toisen naisen kotiin, hän lähtisi samantien lätkimään. Toki kun on köyhää, niin aina se ei ole mahdollista.. Erään miehen logiikka sen sijaan oli, että nyt kun hän on vammautunut eikä voi työskennellä enää, niin pitää ottaa uusi ja nuorempi nainen ja tehdä lisää lapsia. Sitten olisi taas varaa elää, kun lapset tuovat kaiken palkan kotiin. ” Lapset menevät töihin ja tuovat rahat kotiin, Paljon lapsia = paljon rahaa! Rahaa vain tulisi ja tulisi. ”.
– ahh, mikä rationaalinen laskentatapa!
”Lisäksi kaksi naista on kätevämpi senkin suhteen, että heille kehittyisi hieman kilpailua”
Näihin aforismien aforismeihin onkin hyvä lopettaa tänään.Korpi Kuittaa ja Kiittää, Salecachle !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti