sunnuntai 2. lokakuuta 2011

2 viikkoa työharjoittelua TAKANA, 7 viikkoa EDESSÄ elämään



1.10.2011

Ollaan oltu nyt Swazimaassa hieman yli pari viikkoa. Aika on tuntunut hyvin  paljon pidemmältä, mutta ainoastaan siksi että ollaan päästy tekemään ja kokemaan niin paljon lyhyessä ajassa sekä ”sisällyttämään” itseämme maahan. Olemme kotiutuneet oikein hyvin, vaikka juuri tänään muutettiinkin uuteen asuntoon. Löydettiin puolet halvempi hostelli, joka on myös lähempänä työpaikkaa. Nyt asumme hieman kaupungin ulkopuolella Ezulvinissa Hohhossa, jota kuvailin aikaisemmin tylsäksi ja kalliiksi valkoisten kansoittamaksi alueeksi. Ainoastaan kohtalon ivaa, että nyt me sitten asutaankin täällä! Alue on sinäänsä turvallisempi ja monin tavoin rauhallisempi. Täällä voi käydä rauhassa kaupassa ja koko ajan ei ole joku hyppimässä ja kosimassa. Täällä on myös mukvan vehreää, kansallispuisto ja vesiputouksetkin lähellä. Heti tänään törmäsimme myös apinalaumaan takapihallamme. Ja äkkiä kaikki ruuat kaappeihin, ettei ne vaan kajoa niihin! Muistelin kuulleeni apinoiden olevan kiinnostuneita myös kaiken muunkin pöllimisestä, varsinkin kiiltävien esineiden. Tosin Outin  mielestä mä sekotin nyt apinat harakoihin.. Tiiä nyt noista kaikista, mutta ehkä sekin vielä selviää :D Nyt kuitenkin kirjoittelen tätä heinäsirkkojen sirittäeessä ja sammakoiden kurnuttaessa ukkosta ja sähkökatkoa odotellen. Eilinen ukkonen kesti kolme tuntia ja sähkökatko taisi olla illasta yöhön asti. Suihkussa kävin taskulampun ja salamoiden loisteessa, onneksi tuli lämmintä vettä J

Työharjoittelu Cheshire Homesissa alkoi heti täysillä päivillä ja viikoilla. Päivät työjärjestyksessämme on merkitty maanantaista perjantaihin klo 8-17. Onneksi Director Koshi on niin tyytyväinen toimintaamme, että antaa meidän käytännössä mennä ja tulla aika vapaasti. Yksi aamu valitsimme työmatkaksemme tavallisen tylsän reitin sijaan mieluummin ”vähän pidemmän” maisemareitin. Aamu oli loistava ja näimme paljon kaikkea jännää, ja lisäksi pystyimme menemään töihinkin iloisin mielin melkein tunnin myöhässä. Suomessa tällainen Ei vain niin tulisi kuuloonkaan. Tämä aikakäsityksen joustavuus tekee elämästä täällä todella leppoisaa ja viihtyisää eli toisin sanoen Stressitöntä! Ensimmäinen työharjoitteluni ilman stressiä, aikaisemmissa (kolmessa harjoittelussa) oon aina saanu bruxismin ja joutunut sitten jälkikäteen korjauttelemaan kuluneita hampaitani. Stressittömyyteen täällä vaikuttaa myös fysioterapeuttiohjaajien rento asenne meitä kohtaan. Täällä meitä ei painosteta ja vahdita eikä tentata oppimistamme niin kuin Suomessa. Ainut painostus tulee, kun avaa koulun sähköpostin..se ei vaan  jätä meitä rauhaan Swazimaassakaan!  Voisi luulla, että hiillostamattomuus johtaisi oppimattomuuteen, mutta enemmänkin täällä on päässyt ajattelemaan itse ja ennen kaikkea kyseenalaistamaan, mutta näin siis ehkä jopa oppimaan jotain. Suomessa toki oppi ja teoriatieto ovat kymmeniä vuosia edellä ja nyt huomaa, kuinka tärkeitä ihan oikeasti ovat SMARTin  tavoitteellisuus, laatu, mitattavuus ja muut höpinät. ;D

Ensi viikolla olemme lähdössä viiden päivän reissuun Krugerin kansallispuistoon Etelä-Afrikan puolelle. Saimme töistäkin hyvin vapaat järjestymään, kun olemme olleet niin ahkeria! ..Mietittiin kyllä olisiko syy sittenkin kääntäen verrannollinen, heh. Täällä maassa on tosin erittäin helppo pitää ”ahkera”-statusta yllä, sillä paikallisten työtahti on jopa olematonta! Usein työpaikkamme fyssarilääkärit joko vain lähtevät menemään, tutkivat tietokonettaan, papereitaan tai juttelevat, ja kaikki tämä terapian aikana! Esim. yksi normipäivä toimintaterapiassa: olin itse työhöni syventyneenä ja oikea toimintaterapeutti luki ja naureskeli talon Maagin (=swazilaiset emännät) kanssa nurkassa sanomalehteä. Samaan aikaan ainakin neljä asiakasta teki tavoitteettomia liikkeitään ihan päin honkia..

Työpaikallamme työskentelee tosiaan kolme fysioterapeuttia: simbabvelainen, kenialainen ja sambialainen. Heidän opit ovat vähän samaan suuntaan kuin meidänkin, mutta aika vaillinaisia; työtä tehdään vähän sinnepäin.. Täällä esimekiksi ihan oikeasti uskotaan ” kipu kivaa, tuska taivaallista” –metodiin.. Yksi heistä on ihan pätevä, mutta hänkin pohti tässä eräs kaunis päivä, että kannattaako hieman kognitiivisesti vajavaista asiakasta treenata pyörätuolista käveleväksi, ettei hän vain pääsisi karkaamaan!

Lasten ryhmä pidetään kahdesti viikossa. Ensimmäisellä kerralla meille kerrottiin aluksi vain, että lapset tulevat paikalle, jaetaan ruoka ja harjoitellaan oikeaa syömisteknikkaa ja sen jälkeen jakaudutaan terapiaryhmiin. Meitä myös käskettiin olemaan mukana toiminnassa mahdollisimman paljon. No, mehän menimme ja tutuistuimme ihmisiin eli 15 lapseen ja huoltajiin (jotka on yleensä äitejä tai jotain, lapsi voi olla usein myös jonkun muun, entisen tai nykyisen naisen). Sit vaan seisoskeltiin ja mietittiin, että pitäisi kai ottaa mallia meidän ohjaajista niin kuin yleensä harjoitteluissa tehdään. Siinä vaiheessa huomasimme, että kaikki kolme ohjaajafysioterapeuttiamme olivatkin sujuvasti vetäytyneet huoneen toiseen päähän keskustelemaan (=jutteleen mukavia). Siirryimme mekin sitten sivummalle spekuloimaan.

Terapeutit ovat kovia laistamaan, mutta uskomattomalla arvovallaan he saavat itsensä näyttämään tärkeiltä. He tosiaan kutsuvat itseään lääkäreiksi ja monet asiakkaatkin luulevat olevansa lääkärillä. Mekin olemme saaneet kuulla: ” god bless doctors from Finland!!”. Täällä kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten arvostus onkin kyllä korkealla ja fysioterapeutit myös tienaavat  yleiseen hintatasoon nähden huomattavasti paremmin kuin meillä Suomessa. Palkat ovat nimittäin lähes samoissa, alle 500 euron erolla kuukaudessa. Asiakkaiden hoitomaksut ovat Suomeen verrattuna huomattavasti pienempiä, mutta nekin ovat silti monelle liikaa. Cheshire homesissa asuminen maksaa 60 euroa kuukaudessa, mutta heti ensimmäisenä päivänä saapunut uusi asiakas, taitaa miettiä edelleenkin, että onkohan hänellä nyt varaa tähän.. Käsitin oikeastaan, että hänellä itsellään ei ole varaa, vaan kyseessä on itseasiassa koko suvun varannot... mutta jos haluaa hoitoa, niin mitään ei saa ilmaiseksi. Lääkäriinkään ei pääse jos ei ole rahaa tai vakuutusta, siksi lääkäriin menoa vältellään viimeiseen asti. Yksi aivohalvauksen saanut tapaus oli viety kotoaan hoitoon vasta kahden päivän odottelun jälkeen.. ja seurauksena reissu myös Cheshire Homesiin.

Fysioterapeuttien lääkärihenkinen ylimielisyys, johtaa usein asiakkaiden tietämättömyyteen mitä ovat tekemässä ja miksi, he vain tekevät koska lääkäri käskee. Liikkeitä tosin tehdään erittäin reippaasti olivatpa ne sitten kuinka tylsiä tahansa. Niin perjantaina asiakkaani eivät tienneet edes olevansa fysioterapiassa.. Tässä pääsee huomaamaan dialogittoman asiakassuhteen seurauksia. Dialogisuusoppimme olivat sittenkin ihan järkeviä (kiitos Taina!) ja ovat myös toimineet oikein hyvin täälläkin, vaikka usein emme puhu edes samaa kieltä. Oikealla lääkärikäynnille kerran viikossa tullessaan potilaat tervehtiessään morjenstavat meitä, eikä oikeastaan ikinä oikeita fyssareita. On ollut mukavaa päästä tekemisiin kaikenlaisten ihmisten kanssa ja kuulemaan normaalielämän juttuja. Ihmisett ovat usein myös todella iloisia ja kiitollisia meidän läsnäolostamme. Kiitoksia on kiva kuulla ja auttaa meitä jaksamaan työpaikassa, missä  mikään muu ei sitten oikein olekaan hyvin. Täällä myös saamme talon puolesta ruuan! Kuulemma se on itsestään selvää ja vähintä, mitä meille kuuluu, kun teemme töitäkin ilmaiseksi. Suomessa asenne on päin vastoin, hyvä kun meidän edes annetaan pitää maksullinen ruokataukomme työharjoitteluissa..

Terveisiä Suomeen!! =))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti